Tekoälylukutaito on ollut kevään aikana paljon puhuttanut aihe. Hetki sitten julkaistiin mielenkiintoinen AILitFramework, jota tultaneen käyttämään pohjana monissa tekoälylukutaitoon linkittyvissä kehittämishankkeissa. EU julkaisi myös Kysymyksiä & Vastauksia -osion tekoälylukutaidosta ja ylläpitää varsin vaikuttavaa esimerkkitapausten kirjastoa
Tänä keväänä paljon puhuttanut aihe tekoälysovellusten soveltuvuudesta opetuskäyttöön on nyt saanut kaksi varsin mielenkiintoista opasta Eduksin toimesta: Tekoälyn käyttöönotto oppilaitoksessa ja Tekoälypalvelun vaikutuksenarviointi. Esi- ja perusopetuksen tilannekuvasta julkaistiin myös uusi selvitys. Euroopan tasolla tutkimuskirjallisuutta tekoälyn vaikutuksesta opetukseen on koottu tässä selvityksessä
Tällä hetkellä kovasti puhuttavia tekoälyaiheita ovat riippuvaisuus Euroopan ulkopuolisista teknologioista, joita mm. tämä Microsoftin mahdollinen päätös on kiihdyttänyt ennestään. Eurooppalaisia vaihtoehtoja voikin etsiä tältä sivustolta. Kannattaa myös tarkkailla mitä tapahtuu tämän hetken edistyneimmän eurooppalaisen tekoälymallin Le mistralin osalta, viimeisin kehitysaskel on tuonut paljon mielenkiintoisia ominaisuuksia. Toinen ajankohtainen aihe ovat EU:n tekoälyasetuksen riskiluokitukset, joiden tulkinnassa tuntuu esiintyvän paljon epäselvyyksiä ja väärinymmärryksiä, joita kansalliset tarkennukset toivottavasti hälventävät.
Tuotekehitysrintamalla tapahtuu myös paljon. Microsoftin copilot kehittyy, saa uusia ominaisuuksia ja kesällä tulee paljon odotettu päivitys ikärajaan: K13.
Google julkaisi liudan tuoteuutuuksia ja mukana on mm. paljon huomiota herättänyt videomalli Veo 3 ja monenlaisia päivityksiä Geminiin ja NotebookLM:n, mm. videoyhteenvedot.
Anthropic -yhtiö julkaisi Claude 4 -tuoteperheen ja varsinkin mallin kyky kriittisesti analysoida omia tuotoksia, on herättänyt paljon huomiota. Uusimmat kehitysaskeleet aiheuttivat sen, että yhtiö aktivoi omat tiukennetut Safety level 3 -turvavaatimukset omille malleille. Yhtiöllä on myös varsin erinomainen päivitetty promptiopas.
OpenAI on myös julkaissut monia päivityksiä, mielenkiintoisimpana varsin hyvin ohjeistuksia noudattava GPT 4.1 -malli.